Tukisukat tuovat avun väsyneille jaloille

Onko sinulla väsymyksen tunnetta jaloissasi? Tuntuuko siltä, että päivän päätteeksi jalat on nostettava seinää vasten? Turpoavatko jalkasi? Onko sinulla tai suvussassi suonikohjuja?

Laskimosairaudet, joiden oireina ovat mm. jalkojen  väsyminen ja turvotus sekä suonikohjut, ovat hyvin yleisiä. Jalkavaivoille altistavia tekijöitä ovat liikunnan puute, ylipaino, raskaus, istuma- tai seisomatyö sekä perinnölliset tekijät.

 Laskimoläppien ansiosta veri alaraajojen laskimoissa kulkee oikeaan suuntaan, sydäntä kohti. Kun ihminen liikkuu,  jalkapöydän ja pohkeen lihakset antavat tähän tarvittavan pumppausvoiman. Jos läppäsysteemi jostakin syystä pettää, veri pääsee virtaamaan takaisin alaspäin aiheuttaen verentungosta alaraajojen pintalaskimoihin, jotka täyttyvät, venyvät ja muuttuvat pullottaviksi, sinertäviksi kiemuroiksi – suonikohjuiksi.

Suonikohjut eivät ole ainoastaan kosmeettinen haitta. Jaloissa esiintyy varsinkin alkuvaiheessa kipua ja turvotusta,  jalkoihin ilmaantuu ihon värimuutoksia, iho käy paksuksi ja sen paranemistaipumus huononee. 

Suonikohjuihin ei ole olemassa lääkettä. Aikaisemmin suonikohjut on poistettu kirurgisesti leikkaamalla, mutta nykyään käytetään vaahtoruiskutushoitoa. On järkevää taistella suonikohjuja vastaa ennaltaehkäisemällä niiden syntyä!  Parhaita keinoja ovat säännöllinen liikunta, ylipainon välttäminen ja tukisukat.

Tukisukat ja kompressiosukat auttavat laskimoläppien toimintaa, mikä edesauttaa laskimoveren kulkemista takaisin sydämeen. Myös jalkojen turvotus vähenee, koska sukkien lääketiteellisesti oikein jakautuva paine estää kudosnesteiden kertymisen nilkkaan. Laskimovaivoista kärsivien tulisi käyttää tuki- tai kompressiosukkia säännöllisesti.

Milloin tulee käyttää tukisukkaa (lentosukka, matkasukka) ja milloin kompressiosukkaa?

Jos sinulla on lievää, satunnaista turvotusta tai edessä on vaikkapa pitkä aika istumista (esim. lentomatka) tai seisomista, sinulle riittää tukisukka. Mikäli turvotus on säännöllisempää, kärsit laskimovaivoista tai sinulla on taipumusta suonikohjuihin, ovat 1-luokan kompressiosukat  parempi vaihtoehto. Kompressiosukat jaetaan kolmeen luokkaan, ja ne eroavat  toisistaan sekä puristuspaineeltaan että käyttötarkoitukseltaan. 2- ja 3-luokan kompressiosukkia myydään ainoastaan kirjallisella lääkärin määräyksellä vaikeampien laskimovaivojen hoitoon. Ea Terveydenhoitomyymälästä löydät erinomaisen valikoiman tuki- ja kompressisukkia.

Tukisukkien hoito

Jotta sukkien elastiset ominaisuudet säilyisivät mahdollisimman pitkään, pitää sukat pestä säännöllisesti tai vähintään joka toinen päivä. Peseminen ei heikennä sukkien kestävyyttä, päinvastoin. Lika ja ihon erittämä hiki ja rasva voivat heikentää materiaalin elastisia ominaisuuksia. Huuhteluaineita ei tule käyttää, sillä ne voivat aiheuttaa kutinaa. Sukat kuivataan froteepyyhkeeseen kiertämällä, jonka jälkeen ne annetaan kuivua vaakatasossa täysin kuivaksi. Sukkia ei saa kuivata lämpöpatterilla tai rumpukuivauksella, ei myöskään silitystä.

TURKU

Yliopistonkatu 28
20100 TURKU
p. 045 6539 111

Ma-Pe klo 11-17

 

HELSINKI

Forum 3.krs, Yrjönkäytävä
Yrjönkatu 23
00100 HELSINKI
Puh. 045 6539 110
Ma-Pe klo 10-18, La 10-16

 

 

Tuotekategoriat

Luotettava ja turvallinen

Suomalainen perheyritys. Parasta palvelua vuodesta 1922.

Toimitusmaksu

Ilmainen toimitus yli 100 eur ostoksille.

Toimitusaika

Toimitusaika noin 2-6 arkipäivää

Vaihto- ja palautus

Tuotteilla on 14 vrk vaihto- ja palautusoikeus.